Reijo Taipale on käsite sinänsä, hänen kappaleitaan kuuntelin jo pikkupoikana Accord-matkaradiosta kesämökillämme öljylampun hajuisessa loisteessa. Ääni on kuvaamaton yhdistelmä voimaa ja herkkyyttä, ja ikä on vienyt kuulaudesta vain pienen osan, joka korvautuu sulavalla esiintymisellä.
Ruusulinnan keikalle Reijo olisi ansainnut paremman orkesterin kuin 13.3 kuultu. Wannabe-Pulliainen ja poninhäntä-kiippari saivat kuulijat sianlihalle mutta muista syistä kuin hurmoksesta. Varsinaisesti vääriä ääniä ei saliin kantautunut, mutta tyylissä oli paljonkin opeteltavaa. Kiipparin pianoimitaatiot olivat kuin pahinta Spike Jonesia ja Fender-Vox yhdistelmä ei takaa maukasta soittoa, kyllä siinä pitää olla soittajankin asioista perillä. Tähän tyyliin hanuri on ehdoton must, ja kurtun kanssa kamppailikin varsin osaava mies. Joka tapauksessa, keikka oli eräs niistä jotka jättävät muistoja, ja joista Ruusulinna tullaan muistamaan.
Kirjoittajan avainsanat: Reijo Taipale Kitaristi Koskettimet Ruusulinna