"Ymmärrän pointtisi, mutta olen nyt kolmisen vuotta harjoitellut asiaa ja tilanne on se, että tanssimaan olen jotenkuten oppinut, mutta hakemaan en."
Minullekin hakeminen oli pitkään vaikeaa. Kai se osittain johtui oman tanssitaidon aliarvioimisesta. Erittäin vaikeaa se oli, jos menin tansseihin vähän myöhässä, kun muut olivat jo hyvässä vauhdissa. Katselin, mietin, menin epävarmana puolitiehen, ja ilta sen kun kului. Sitten päätin pakottaa itseni hakemaan heti ensimmäiseen tanssiin, vaikka se vaikealta tuntuikin. Kun pääsi heti toisten mukaan, niin jatkokin oli helpompaa. Enää en katso olevani arka hakija, mutta kun menen yksin tansseihin, niin yritän vieläkin olla paikalla ensimmäisen tanssin alkaessa, ja päästä heti leikkiin mukaan.
Kirjoittajan avainsanat: hakeminen