Alkukesästä 2004 löytyi tämä palsta, liekö ollut kestäkuuta. Saattoi se löytyminen liittyä jotenkin tanssiharrastukseni aktivoitumiseen. Olin alkanut käymään Tanssihullujen harjoituksissa. Kun löytää "uuden harrastuksen", niin sitä etsii kaikenlaista, mitä harrastuksen ympärillä tapahtuu. Alkuvaiheessa ahmii kaikenlaisia vinkkejä, osallistuu innokkaasti keskusteluihin täydellisen tietämättömyyden varmuudella.
Eihän harrastus sinänsä mikään uusi ollut. Jo joskus 90-luvulla kävimme Urheilutanssijoiden harjoituksissa yhden syksyn. Ja tanssi oli ollut mukana kuvioissa aina, jo kuusikymmentäluvulta. Se oli aikaa, jolloin tuli lavojen parketteja kulutettua parhaimmillaan jopa useita kertoja viikossa. Nuorena jaksoi ja se tuntui elämälle, sille mitä sen ajan nuoret viettivät.
Elämässä ja harrastuksessa on erilaisia kaaria. On jaksoja, jolloin tekeminen on niin aktiivista, että siihen ei oikein muuta paljon mahdu. Milloin se on ollut suunnistusta, milloin kestävyysjuoksua tai molempia. Myös tanssilla on ollut oma aktiivinen aikansa. Harjoitusten ja lavatanssien suhteen se käyrän huippu on selkeästi osunut vuosiin 2005, 2006 ja 2007. Nyt eletään vuotta 2009. Kesälavoja peräti viisi kertaa ja talvella niitä käyntejä saman verran, harjoituksia ei senkään vertaa. Tietenkin elämään mahtuu paljon muutakin, kuin vain harrastamista.
Kirjoittaminen on itselle ollut tärkeä osa elämää, jopa niin tärkeä, että siitä on ollut jopa puuhaa pieniksi sivuhommiksi. Mielenkiintoisia tehtäviä kaikkiaan. Myös aktiivisella osallistumisella palstakirjoittamiseen on ollut paikkansa.
Kesät olivat vielä 60-luvulla kuumia ja yöt valoisia ja lämpimiä. Paitsi sadekesä 62. Mutta ne tanssikesät, ne olivat lämpimiä. Silloin oli aikaa vaikka liftailla tansseista kotiin, silti ehti aamulla vielä "pirteänä" heinäpellolle. Tai odotella kyytiä lossirannassa Tirilän tai Raviksen tanssi-illan jälkeen. Tai talvipakkasella Pumpun tai Toppalan tanssien jälkeen. Elämä oli edessä. Se oli nuorten touhua, kolmekymppiset vanhukset olivat kotona omissa askareissaan ja kasvattamassa perhettään. Kaikki nämä tarinat on tullut kai kerrottua palstalla.
Vuosikymmenet kuluivat. Lavat tyhjenivät 70-luvun loppuvuosina. Tuli uusi nousu Agentsien ja Topi Sorsakosken myötä. Oli niitä muitakin. Reilu kymmenen vuotta sitten kai tanssi alkoi elää uutta nousua. Ihmiset alkoivat kurssittautua. Alettiin mennä käsien ali ja yli ja sieltä välistä. Tavallista paritanssia alettiin kutsua sylitanssiksi - tai vasta viime vuosina. Ennen se syli oli se paikka mihin vauva otettiin ja hyssyteltiin. Saattoi sillä sylillä olla joku muukin merkitys.
Lavoilla piti nyt tarkkaan tietää, missä se oma paikka on tanssia. Se tuli uutena asiana, ei sitä silloin kultaisella kuusikymmentäluvulla tarvinnut miettiä. Silloin se keskilattia oli sen sylitanssin paikka sanan varsinaisessa merkityksessä. Siihen riitti se puoli neliömetriä - loppuillasta.
Nyt se on melkein kuin GP-kisoissa: rata yksi kädenalitanssijat, rata kaksi hitaasti kiiruhtavat ja rata kolme vähän nopeammin kiitävät. Yleisö sitten tätä stadionia reunustaa. Poikkeuksia tietenkin tähän on, joillakin "stadioneilla" se suorituspaikka on jossakin kulmauksessa, kuten korkeushyppypaikka stadionilla.
Tanssilavoja oli ennen joka niemessä ja notkelmassa. Nyt ne ovat viihdekeskuksia ja niitä on vähemmän. Turkulaisveljekset halusivat jopa perinteikkään Pistohiekan räjäyttää maantasalle. Vaatimatonhan siellä taitaa takahuone olla maailmantähdille. Siitä se kohu aikanaan syntyi - jopa lehtien uutiskynnyksen ylitti. Mutta Pistohiekka ja monet muutkin pienet lavat heräävät kesäisin henkiin. Etenkin seuduilla, missä on paljon lomalaisia. Ne elävät lyhyen, mutta kiihkeän kauden.
Kaikki tanssiraportit on tullut vuosien varrella kerrottu. Omilta näppäimiltäni on tullut tarinaa Pistohiekalta, Metsälinnasta, Tommolasta, Syvälahdesta ja monesta muusta paikasta. On tullut annettua tekohengitystä monille meidänkin kaupungin lavoille ja tanssipaikoille, että ne pysyisivät ja kauan jaksaisivat tanssittaa yleisöä ja sinne muualtakin porukkaa saapuisi. Ei aina riittävästi, kun ne ovat kuihtuneet pois, kuten esimerkiksi Karkialampi - se sotapoikien toinen koti.
Kesä kääntyy pikkuhiljaa kohti syksyä. Linnut vielä hetken laulelevat Saimaan rannoilla. Jotkut, hätäisimmät ovat tainneet jo muuttaa kohti etelää. Mustikat odottavat vielä poimijaansa. Ehkä kaikki on tullut tällä pastalla jo kerrottua.
Avainsanat: Metsälinna (Ristiina), Pistohiekan lava (Puumala), Syvälahti (Kangasniemi), Linnut, Agents, Topi Sorsakoski, kädenalitanssi, nuoret