Kesän ensimmäiset naistentanssit Jenkkapirtillä (ja minulle viimeisetkö myös?) [Tanssipaikat] (Humppis 2009-06-26 9:00)
Helleviikko alkoi torstaina, vaikka jo pari edellistäkin päivää olivat vallan kesäisiä.
Mökille siis heti aamusta. Tosin jouduin kääntymään takaisin jo Merrasjäven suoran pohjoispäästä, kun muistin, että leimakortti ja alennuskuponki olivat jääneet klipsiinsä keittiön seinälle. Uusi yritys jo onnistui, vaikka siinä välissä ehti aamuruuhka alkaa.
Tavan mukaan olin taas yöllä herännyt ja polkaissut aamulenkille ennen neljää. Tavanomaisten luontotuttavuuksien lisäksi kohtasin sillä uudenkin: yksinäinen laulujoutsen meloskeli Ruoriniemen kärjessä rannan tuntumassa.
Seuraava samaan alaan kuuluva harvinaisehko kohtaaminen oli sitten alkuillasta, kun saunanlämmitykseltä tallustin mökin pihaan. Palokärki lehahti aavemaisen hiljaa torpan nurkkasalvokselta viitaan. Sama lintu ei sitten tovin kuluttua enää ollut lainkaan äänetön, kun se saunomiseni aikana kuulutteli reviiriään pitkään ja kuuluvasti pruit pruittiiaan toistellen.
Viimeisin wild life-havainto tuli Jenkkapirtiltä palatessa, kun ketunpoika penkoi Paimelansuoran levähdysalueella roskista.
Siellä mökillä kuvittelin jossakin välissä kipuavani yläkerran hämärään pikkuhuoneeseen nappaamaan lyhyet päikkärit. Kuvitteluksi taas kerran jäi.
Kaikenlaista puuhaa riitti ruohonleikkuusta laiturien korjaamiseen ja veneen sekä purjeen paikkuuseen siivouksen ohessa (keittiökalusteiden asennuksen jäljiltä jäivät paikat melkoiseen mylläkkään). Seuraavana päivänä (tänään siis) nimittäin olivat miniäni ja kaksi tytärtään tulossa ratsuhevosineen viikolopuksi maalle. Ihan kaaoksen keskelle ei typyköitä viitsinyt päästää. Polle tosin on entinen ori (vaikkakin varsin nuori vielä), mutta se viettääkin aikaansa laitumella ja jääkin sinne vähän pidemmäksikin aikaa sosiaalistumaan veljentyttäreni kahdeksantoista lajikumppaninsa seuraan.
Mitäänhän ei mökillä koskaan tule valmiiksi, joten saunottuani jätin paikat juuri ja juuri siedettävään kuntoon. Talviturkkikin siinä tuli riisutuksi, kun veden lämpö illan tullen oli kohonnut alarajaksi määrittämääni kahteenkymmeneen asteeseen. Samalla niittelin sitten liialliseksi kasvanutta vesikasvillisuutta poukamasta.
Tulihan toki pari soutulenkkiäkin tehdyksi.
Jenkkapirtille ehdin muka hiukan liian myöhään (Vääksyn kanavalla oli sulutus meneillään, ja läppäsilta ylhäällä), kun vasta 19.50 olin paikalla. En muistanut, että tanssinopetushan jatkuukin puoleen yhdeksään.
Tuttuja naisia (ja jopa erään ”Suomen paras vekarakin”) oli sekä jonossa että sisätiloissa. Noista erään ja sitten Ginitaivaan paikalle astelleen kingin (Juha-Matti A) sekä kollegansa Peten kanssa stagen takana moikattiin. Sitten jo siirryin pappaseuraan kahvion puolelle.
Toki eräs suosikkitanssitettavistani siinä ohimennessään poikkesi yllättäen takaa päin halaamaan. Tuonpa kanssa eniten sitten illan aikana tulikin tanssituksi.
Kaksi seuraavaksi eniten tanssitettua olivatkin tasaväkisiä, sillä noiden kummankin kanssa menivät haut tasan(3+1). Illan taitavimmat olivatkin kyseessä, joten siinä mielessä ei valittamista ollut. Toisen, lähinnä nykyisin salsaan, argentinoon ja kilpatanssiin paneutuvan keijukaisen, olenkin tuntenut lavoilta jo yli kymmenen vuoden ajalta, eikä toinenkaan ihan vähän tuttu ole. Sitäpaitsi tämän on buggissa SM-tasoa muiden taitojensa ohella.
Kuitenkin kokonaisuus jäi harsomaisen ohueksi, jos hakujen määrällä mitataan. Melkeinpä tavallisen tanssi-illan puolentoista tunnin hakujen määrä nousee yhtä korkeaksi kuin nyt koko naistentanssi-illan kuluessa kertyi: 14. En itsekään jaksanut kovin ahkerana olla: vain viidesti hain sen miestentunnin aikana. Hukkasin aikaa turhiin täsmähakuyrityksiin.
Yhdet pakitkin jouduin antamaan, kun mökkipäivän aikana laituri- ja veneremontin ohessa sain selkäni kipeäksi, ja ihan loppuillan sambat jätin väliin säästääkseni selkäparkaa illan viimeisille hitaille, joille sitten kuitenkaan kukaan ei hakenutkaan.
Poistuin tuhkimona.
Sekä Sinitaivas että Henkka ja Kulkurit olivat molemmat hyvässä vedossa. Musiikissa ei siis ollut moitteen sijaan. Lattiatkin toimivat kunnolla. Sosiaalinen puoli taas jäi nollille: sekä Jounissa nautittu lonkero että kahviossa kiireesti kietaistut kahvi ja rähmämunkki olivat erakon elämää.
Tuttuja toki oli paljonkin, mutta kukapa sitä nyt vanhan haaskan kanssa viihtyisi.
Koskapa se leimakortti tuli eilen täyteen, lienee suunnitelman mukaisesti matkattava Kangasalle lunastamaan Kisarannasta se ilmainen käynti. Sinitaivas sielläkin, nyt PNP:n kanssa soittelee ja laulelee.
Vaikka ko. yhtye on suosikkilistallani kuulunut jo kauan mitalikolmikkoon, ei minun oikea paikkani ole kuitenkaan heidän illoissaan, kuten huomaavaiset lähimmäiseni ovatkin niin usein kirjallisesti ja varsin asiallisesti ilmoittaneet.
Sinne kuitenkin aion ainakin tämän kerran vielä ajella. Katselenpahan sitten vaikka sivusta, miten helteistä iltaa viettävät ne, joilla siihen katsotaan olevan oikeus.