[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]
Lavatanssi radiohaastattelu Ylenaikainen ti 28.4. klo 7:40 [Tanssijat] (Kaminiitto 2009-04-28 10:47)

Tampereella ja Porissa elettiin tanssipaikkojen kulta-aikaa -60-70 luvuilla

Raisa-Tiina Lahtinen
2009-04-30 0:51

Haastatellessani tamperelaisia "tanssiveteraaneja" olen saanut kuulla mm. että -60-70 luvuilla Tampereen keskustassa oli useita tanssipaikkoja: Hepokatti (nykyisin paikalla kirpputori), Simpukka (nykyisin ravintola Onnela), VPK:n talo (toimi hetki sitten mm. iskelmäravintola Komeettana) sekä Konsu (työväentalon ns. konserttisali). Lisäksi oli tanssiravintoloita. Ja tanssittiin sitä näiden keskustapaikkojen lisäksi vielä Messukylän Työväentalolla, Tapiolassa ym.

Hepokatissa tanssittiin ainakin vielä 70-luvulla keskiviikkoisin, perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Useina iltoina paikka tuli täyteen, 1200 lippua oli myyty joskus jo ennakkoon ja viimeistään joitakin minuutteja tanssien alkamisen jälkeen. Sitten oli pakko kääntyä ovelta ja mennä Simpukkaan, jonne myös vielä riitti tanssiväkeä.

Orkesteri soitti tanssimusiikkia ja väliajalla soivat ainakin 70-luvulla viimeiset diskohitit, joiden avulla houkuteltiin nuorisoa paikalle. Tanssijat olivat ikäjakaumaltaan 20-40 vuotiaita.

Itse nuoruuteni elin Porissa ja muistan miten n. 13-16 vuotiaana (v.69-72) käytiin joskus Kirjurinluodon Kuplahallilla ja Luotsinmäen tanssilavalla. Siellä myös soitettiin sekä ns. humppamusiikkia että välillä levyiltä "jytää", jolloin me nuoret valloitimme lattian, heitimme vakosametista tekemämme olkalaukut (kaikilla oli sellaiset!!) keskelle lattiaa ja piirissä jammailimme. Usein oli tytöt omissa ringeissään ja pojat omissaan tai katselivat sivusta. Sitten oli tietysti myös niitä sen ajan huippuiltoja, jolloin illan tähtenä oli Danny, Kirka tai vastaava. Luotsinmäellä kesällä -69 esiintyi Kirka, joka oli suuri idolini ja muistan miten eturivissä lavan reunalla odottelimme koko alkuillan Kirkan tulemista ja katselimme itseämme vanhemman väen tanssimista fanijoukon takana. En muista, soittiko tanssimusiikin joku orkesteri vai tuliko se silloin levyltä, pitäisi kysyä 10 vuotta vanhemmalta veljeltäni, jonka matkassa sinne silloin pääsin mukaan. Kirkan tullessa lavalle, kaikki kerääntyivät katsomaan showta. Tai ehkä vanhempi väki käytti hyväkseen aikaa kahvilla käymiseen. Minä ainakin olin liiskaantua ihmismassan ja esiintymislavan väliin, ei siis auttanut muuta kuin kiivetä lavalle ja näin pääsin kättelemään idoliani mielettömän kirkumisen säestämänä:) Ihania nuoruusmuistoja!

Veljeni ja vanhemmat siskoni kävivät siihen aikaan tansseissa kesällä Luotsinmäellä ja talvella Torpalla. Minä kävin kavereitten kanssa joskus Torpan eteisessä lämmittelemässä. Muistan kuinka vesihöyry vyöryi ovesta vastaan kera hien ja hiuslakan tuoksun. Kansaa ainakin oli Torppa täynnä.

Kirjurissa kesällä kuunneltiin musiikkia usein vain Kuplan ulkopuolella, pääsylippuihin ei aina ollut rahaa. Joku keksi keinon, miten fosforileima saatiin keitetyn kananmunan avulla siirrettyä lipun ostaneen kädestä toiseen. Kerran taisin sitä itsekin kokeilla. Järjestysmiesten ohi sitten päästiin.. huh.. vaikka leimasta tuli aika suttuinen.. taisivat sääliä meitä pikkulikkoja ja päästää sisään.. Hyi meitä!

Lavatanssipuuha on aika tavalla siis muuttunut näinä vuosina ja myös niinä,jolloin olen itse sitä päässyt lähemminkin seuraamaan. Mutta mikä ettei muuttuisi ajan saatossa. Aika aikaa kutakin. Jokainen aika on muistoissa kultaa tai ainakin hyvää hopeaa.

Kirjoittajan avainsanat: tanssipaikat, tanssihistoria
Palvelimen avainsanat: historia


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Korjaa]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]