Kun tässä tutkin vanhoja lehtiä ihan muita kuin tanssillisia tarkoituksia varten, osui käsiini vuoden 1932 Suomen Kuvalehti, jossa on tanssimista koskeva artikkeli. Siinä kerrotaan:
"Tanssi on sarja rytmillisesti kertautuvia liikkeitä, jotka ihminen tekee koko ruumiillaan ja eritoten jäsenillään joko ilman säestystä tai laulun tai soiton säestyksellä. Nykyajankin ihminen, olkoon hänen ruumiinsa sirous yhtä pieni kuin hänen painonsa on suuri, mielellään lähtee tekemään näitä rytmillisesti kertautuvia liikkeitä johonkin tanssiravintolaan tai iltamaan, jossa tanssitaan. Maaseudulla on nuorisoseuran- ja työväentalonsa, kaupungeissa seurahuoneensa ja hotellinsa. Niiden lattialla silloin tällöin pyöritään, milloin valssin laineilla, milloin nykyaikaisen neekerimusiikin keinuvassa tahdissa. Meidän hyvä pääkaupunkimme on verraten huono tanssija, koska Helsigissä asukaslukuunsa nähden on verraten vähän varsinaisia tanssiravintoloita. Keskikaupungilla on mm. Hotel Grand, Pörssi ja Palladium, Pitkänsillan pohjoispuolella Diana, Kiva ja Tenho. Töölössä ei tanssita ollenkaan, lukuunottatta Ostrobotnian lauantai-iltatansseja, ei liioin Katajanokalla pyöritä, ei Eirassa myöskään. Vanhassa Kruununhaassa on yksi tanssiravintola. " Jutun kuvatekstissä kerrotaan, että HOtel Grandin Pörssi-ravintolan parketeilla suurin osa yleisöstä esiintyy iltapuvuissa erikoisesti lauantaisin ja sunnuntaisin ja joissa siis voi nähdä "muoteja". Toisessa kuvatekstissä sanotaan: "Huomaa lakkijono, joka kertoo vieraiden kuuluvan etupäässä nuorempaan väkeen." Kuvissa on tyylikkään näköistä väkeä, ja yhdessä orkesterissa on mukana mm. mandoliinin- ja viulunsoittaja.