[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]
Aavistamisesta [Tanssilajit] (Grapponia 2009-02-19 15:18)

Aavistamisesta

Drago
2009-02-20 22:44

Tricsterin jutussa mainittiin selkeästi myös se kaksi kerta akolmeminuuttinen tansseissa, mutta jos sitten ajatellaan harjoittelun kannalta:

Aika harvoin kurssin kuvio on ns. temppurata. Itselleni tulee mieleen vain yksi kurssi.. ja se oli jatkotason salsaa, siellä opetettu kuvio oli kyllä sen päiväinen solmu, ettei ihan heti varmaan onnistuisi edes harjaantuneemmalta.

Toiseksi, on aivan turhaa puhua "täydestä tuntumasta" harjoitellessa jotain.. täyden tuntuman saa sitten kun osaa... siihen saakka se on sitä harjoittelua, ihan sama vaihtuiko pari vai ei.

Kolmanneksi, JOS se pari ei vaihdu.. pahimmassa tapauksessa kumpikin parin osapuolisko oppii toisensa tavan mennä kuvio.. ja luultavasti siinä oikaistiin mutka tai pari koska nainen oppii, että miehen huitaisu "tuolleen noin", tarkoittaa, että piti "nyt kääntyä tänne näin ja antaa käsi tuonne noin..". Sitten sitä voi mies luulla siinä osaavansa viedä ja nainen luulla osaavansa seurata. Ja kumpikaan ei oikeastaan osaa tehdä kumpaakaan.

Stefanus.. ohjastuntuma on toki aina oltava, mutta se ei vaadi varsinaisesti paljoakaan voimaa, koska nainen, toisin kuin hevonen, ei paina 400kg :)Tuntuma on sitäpaitsi eri asia kuin voiman käyttö. Tuntumaa voisi sanoa vaikak "lempeän määrätietoiseksi otteeksi".

Voiman käytöstä, olipa kyse harjoituksista tai tansseista: Vienti ei vaadi voimaa. Voiman käyttö viennissä on minun mielestäni virhe. Vienti vaatii määrätietoisen, selkeän ja rauhallisen otteen, mutta voimaa ei pidä käyttää. Naisella on voima itsellään liikkeen suorittamiseen, naiselle ei tarvitse antaa vauhtia, hän tarvitsee ainoastaan selkeän merkin siitä, mihin suuntaan ja miten hänen tulee liikkua ja hän liikkuu sinne aivan omin voimin. Liika voiman käyttö mieheltä harjoitellessa vaikeuttaa naisen yrityksiä opetella seuraamaan vientiä.. tasapaino ei pysy kunnossa jos naista yhtäkkiä kiskaistaan tai tönäistään sinne tänne.

Jos nainen ei liiku viennin mukana omin voimin, merkkiä tulee pääsääntöisesti SELKEYTTÄÄ, ei lisätä viennin fyysistä voimakkuutta. Aika harvalla miehellä viennin varsinainen fyysinen voima on niin hento, ettei sitä sen vuoksi erottaisi vienniksi. Viennin selkeyttämisellä tarkoitan nyt, että tehdään liike harkitummaksi ja selkeämmin erottuvaksi siten, että naisen on helpompi havaita liike vienniksi. Todella monella miehellä viennissä on ns. hälyääntä.. kädet vispaavat, poukkoilevat, vatkaavat ja heiluvat sinne tänne ilman, että mies tarkoittaa sen vienniksi. Kun sitten nainen yrittää tämän "hälyäänen" joukosta poimia sen heilautuksen, vimpautuksen tai pompautuksen joka on tarkoitettu vienniksi.. niin välillä siinä saa kyllä olla melkoinen fakiiri osatakseen tulkita oikein! Toisinaan myös viennin liikerata on niin laaja, että nainen ehtii jo lähteä sen käden perään johonkin suuntaan luullen, että sinne pitää nyt mennä, kun mies sitten yhtäkkiä heilauttaakin kaaressa kätensä jonnekin aivan toiseen suuntaan.. ja hups.. sinnehän ei sitten nainen enää pääsekään kun on jo muualle menossa.

JOS miehelle tulee tunne että nainen ei mene kuten hän tarkoitti ja vei.. vaikka hän yritti selkeyttää vientiään, niin usein sitten onkin kyse ajoitusongelmasta, eikä varsinaisen viennin tekniikasta tai voimakkuudesta tai selkeydestä. Viennin ajoitus on se suurin ongelma hyvin usein, ts. vienti tulee aavistuksen myöhässä tai vientiin valmistavat vastaliikkeet tms. ovat puutteellisia, jolloin naiselle ei jää aikaa reagointiin. Kun mies sitten ei saa naista kulkemaan haluamallaan tavalla, hän hyvin herkästi alkaa "selkeyttää vientiään" nykäisemällä, tönäisemällä tai kiskaisemalla naista voimakkaammin.. ymmärtämättä, että nainen kyllä tulkitsi viennin oikein, mutta ei enää ehtinyt reagoida siihen koska varoitusaika jäi liian lyhyeksi.

Ja sitten vielä.. se vienti tulee aina vartalosta. Pelkkä käden huitaisu sinne tai tänne ei ole viemistä, se on huitomista. Paketin pitää pysyä kasassa.

Lopuksi tiivistettynä millainen on hyvä vienti:

Oikea aikainen, rauhallinen, selkeä, määrätietoinen. Ei "hälyääntä" viennissä, liikeradat ovat ennemmin hallitun niukat kuin laajat ja vienti kokonaisuutena lähtee vartalon liikkeestä.

Avainsanat: kuvio, rytmi, salsa, tanssinopetus, tasapaino, vienti


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Korjaa]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]