[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Jari Sillanpään lattarilevyn ostin [Musiikki] (Pia M 2008-10-30 1:00)


TV:n katselusta ja onnellisuudesta

Humbuugie
2008-11-21 13:02

Iltalehden nettiversio uutisoi jenkkien tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan onnettomiksi itsensä tuntevia ihmisiä yhdisti muita runsaampi television katselu. Epäselväksi oli jäänyt, onko television katselu onnettomuudentunteen syy vai seuraus.

Uskon kuitenkin television katselun vaikuttavan jotenkin. Taannoin Prismastudio uutisoi tutkimuksesta, jonka tulosten mukaan tyytyväisyys omaan puolisoon laski, kun koehenkilöille näytettiin elokuva, jossa oli kauniita ja menestyviä ihmisiä. Vastaavasti tyytyväisyys omaan puolisoon kasvoi, kun näytetyssä olekuvassa oli rumia ja huonosti menestyviä ihmisiä.

Onnellisiksi itsensä tuntevien harrastusten yhdistävänä tekijöinä oli yhteys toisiin ihmisiin ja oma aktiivisuus (vertaa: lukeminen ja passiivinen katselu). Tuota taustaa vasten tanssi olisi hyvä harrastus.

Sanon olisi, koska äänekäs soitanta ja pakolliset henkilökohtaiset äänenvaimentimet eristävät tekokkaasti ihmisiä toisistaan. Ja miettikää nyt. Täälläkin kaupataan kymmeniä euroja maksavia korvatulppia ja kuulosuojaimia ihmisille, jotka tulevat tansseihin tapaamaan lajitovereitaan! Miksei kukaan ehdota henkilökohtaisten äänenvahvistimien hankintaa niille, jotka pelkäävät jutustustelua ja suoria aistihavaintoja lähellä olevista ihmistä ja jotka siksi haluavat läpitunkemattoman suojamuurin ympärilleen?

Mutta onnellinen, aidoista asioista nauttiva ihminen on huono bisnes. Hän tietää, ettei pelkästään rahasta tehdyillä hyödykkeillä ole mitään käyttöarvoa. Niinpä sitä vähitellen lähenevää päivää varten, jolloin tanssien lisääntyvä kaupallisuus alkaa tökkimään liian pahasti vastaan, olen kehitellyt korvaavaa tekemistä. Yksi harkitsemani vaihtoehto on humpuukiseikkailut.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa palstalla] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]