Vielä hikoilemisesta [Tanssijat] (H50 2008-11-13 11:09)
Tomy laittoi tuon mielenkiintisen osoitteen kopioitavana ja luettuani melko pitkän, mutta kiinnostavan kirjoituksen sieltä laitan sen nyt tähän linkkinä "helpommin ovesta sisään käytäväksi" ja luettavaksi.
Täälläkin keskusteltiin vuosi pari sitten noista Feromoneista. Muistaakseni myskihäfästä saatiin sellaista vaikuttavaa feromonia millä on vaikutusta tähän salaisesti ihmisen käytökseen vaikuttavana. Joku "hakkerihan" voisi kaivella ne vanhat artikkelit esiin tai linkiksi niin joutaessaan.
Luulen, että tällä feromonien hajumaailmalla tietämättämme on suuri
merkitys kaikessa mm. ihmisten välisissä kommunikaatioissa.
Varmasti parinmuodostus pelaa pitkälti tuon asian "vankina" tai
siitä muodostuen tietämättämme mistä päätöksemme johtuvat vaikka järki
sanoisi kuinka toisin.
Luulen, että historia olisi kirjoitettu toisin jos feronomivaikutukset
olisivat sotkettu suosiollisiksi jollain tapaa muutoin :).
Katsokaapa vain mm. julkkisten ja poliitikkojen, asuivatpa he missä maassa
tahansa, tekemisiä ja rakastumisia sekä eroja saati sitten tavallisten
ihmisten.
Toivottavasti koskaan ei tule sitä aikaa, että synnytyslaitoksella suoritettaisiin "ympärileikkuksen tapainen ko.ionikanavan kastroiminen". Onneksi ainakin poikani vielä saa kasvaa Mieheksi ja itse pysyä. Tulevaisuutta ei tiedä mitä aletaan tekemään hamassa tulevaisuudessa.
Alkaako pian työpaikalla työnantaja suihkuttaa tuloilmanvaidon sekaan
aktivoivaa feromonia, että saisi meistä revittyä kaiken irti työtehtävissä.
Pelottavia mahdollisuuksia tuo ihmisen mielen ja tunteiden manipuloiminen
feromonien avulla näyttäisi avaavan.
Arkipäivässä voimme noilla feronomeilla "sumuttaa" mm.partavesillä, hajuvesillä, deodoranteilla ym. hajusteilla vaikka tanssikumppanimme pään pyörälle.
Ken elää pitkään hän näkee kauan ja monenlaista.
t. Andreas pks