Bugg-viennistä [Tanssilajit] (Jora 2008-09-27 15:17)
"Henkilökohtaisesti en oikein ymmärrä, miksi Suomessa aina vaan tanssikouluissa ja kursseilla opetetaan vanhaa buggia, ts. 70-80-luvun juttuja. Ei kai muissakaan lajeissa asia näin ole. Onko se vaan opettajien saamattomuutta päivittää tietojaan buggista, vai mitä lie?"
Kun itselle tuo bugg on melko uusi laji ja tanssin varmaan sellaisella sekalaisella tavalla muutaman kurssin käyneenä. Sekalainen tapa johtuu luultavasti siitä, kun en oikein osaa laskea tansseissa kovinkaan moneen. Niin sitten menen miten menen. Sen olen jotenkin tajunnut, että sitä opetetaan monella eri tavalla. Kai se tapa, millä ensimmäiset kosketukset lajiin sain, olivat sieltä 70-80-luvuilta opetustavaltaan. Jotka siis olivat siirtyneet vielä tänne 2000-luvulle.
Viimeksi sitten eilen illalla kävin yhdellä alkeiskurssilla vähän niinkuin työn puolesta, siellä sitten opetettiin vähän eri tavalla, esimerkiksi käsien käyttöä. Eli se sivuttaisliike ikäänkuin tarjottimella oli kai sieltä vuosikymmenten takaa?
Se oli vähän niinkuin mun eräs lääke-esittelijä (ruotsalainen firma) tuttava kertoi, että kun hän kuunteli esitelmää siitä, kuinka niitä lääkkeitä tulisi myydä. Oli myynyt kai sitten vähän eri menetelmillä, jollain ennen opitulla tavalla. Siitä huolimatta oli yksi firman kovimpiin tuloksiin yltänyt myyjä. Hän totesi esitelmän jälkeen omasta myynnistään, "väärinmyyty, mutta lopputulos hyvä". Voisko tuossa tanssiasiassakin olla ripaus samaa. Eikö se ole enemmänkin tanssin rikkaus, että on monenlaisia tapoja tansseja? Tai monenlaisia tapoja opettaa?
Oikeastaan pitäisi varmaan joskus pysähtyä katsomaan, kuinka sitä buggia tulee oikealla tavalla tanssia. Vaikka tällä vaatimattomalla karvalakkitasolla. Olisiko jotain linkkejä vaikka johonkin?