Subjektiivista... [Tanssipaikat] (Pia M 2008-05-02 11:56)
Naiset änkevät tyrkylle keskelle lattiaa, ja naisten rivin taakse jää monta metriä tyhjää tilaa.
Tämä on tuttu ilmiö jo vuosikymmenten takaa.
Silloin kun 60-luvulla, alle parikymppisenä kävin tansseissa kotikaupungissani Tampereella, Konsussa (nyk. tilausravintola), niin tämä ilmiö oli todella humoristinen. Senpä vuoksi tein aina silloin tällöin hakuja sen tyhjän tilan kautta. Siellä oli näet toinen hakurivi ja sai aivan rauhassa valita tanssiseuransa ja löytyihän sieltä toki vallan mainiota tanssidaameja.
Suorastaan koomisia piirteitä tämä ilmiö sai saman aikakauden tanssipaikassa Reuharilla, myöskin Tampereella.
Tämä tanssipaikka oli rakennettu vanhan proomun päälle ja oli kiinnitettynä Mustanlahden satamaan. Lavaa oli laajennettu myös rantapaviljongilla.
Bändi ja hakurivit sijaitsivat proomussa, daamit järven puolella ja herrat rannan puolella. Kappaleparin alettua daamirivistö lähti välittömästi kohti miesrivistöä ja miesrivistö vastaavasti perääntyi. Tästähän seurasi proomun kallistuminen, parhaimmillaan melko voimakkaasti. Proomu oli muutenkin kallellaan rantaanpäin ja lattia oli keskeltä hieman korkeammalla kuin reunoilta.
Tietooni ei ole tullut olisiko joku loukkaantunut liukastuttuaan kaltevalla pinnalla.
Naisten haut olivat tuolloin todella harvinaisia, naisten tunnista puhumattakaan. Itsekin pidän näistä naisten hauista.
20-, 30-luvulla, Viipurissa, kerta tuntiin soitetut valssit oli "pyhitetty" naisten ns. kiitoshaulle. Tämä on edesmenneen äitini kertomaa.
Nähdään kesälavoilla!