Mitä tarkoittaa "tanssitreffit"? Kertokaa kokemuksia.... [Tanssijat] (Kellohame2 2008-04-16 8:49)
Tapahtui päivälleen 35 vuotta sitten. Tämän tarinan olen saattanut kertoa jo vuosia sitten tälläkin palstalla, mutta sivuaa aihetta "tanssitreffit". Olin viikkoa aikaisemmin käynyt Lappeenrannassa naistentansseissa eräässä Valtakadun varrella ja Vapaudenaukion vieressä olleessa tanssiravintolassa naistentansseissa. Ilta meni kaikenkaikkiaan aika kivasti ja sain jopa saattajan kotiin. Olinhan itse liikkeellä autottomana. Ei siinä sen kummempaa syntynyt, mutta hyvin jäi se ilta mieleen.
Tulimme viikon kuluttua siitä pyhästä Palma-viestistä Lahdesta. Kouvolan asemalla arvoin, jatkanko Lappeenrantaan ja tietenkin niihin sunnuntai-illan naistentansseihin. Aavistus oli, vaikka ei tanssitreffejä tehtykään, että se volkkarityttökin saattaisi olla siellä.
Kuitenkin minua velipoika ja muut seurakaverit kehoittivat lähtemään Mikkeliin opiskelupaikkakunnalle. Mitäpä sitä mutkan kautta. No hyppäsin junaan ja tulin Mikkeliin.
Tenttiinkin olisi pitänyt lukea, mutta kaverin kanssa päätettiin lähteä Pillinkiin tansseihin. Silloin ravintoloissakin tanssittiin sunnuntai-iltaisin. Siellä tanssin ensimmäisen kerran erään isosilmäisen tytön kanssa pävälleen 35 vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan. Ensimmäiset treffit olivat varmaan seuraavana iltana. Ne eivät olleet tanssitreffit. Mutta myöhemmin on tullut sitten erinäinen määrä tanssikilometrejäkin tanssittua.