[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Lattaritekniikkaa äijille - osa 5 [Tanssilajit] (Tomy 2008-03-14 21:09)


Lattaritekniikkaa äijille - osa 5

Tomy
2008-03-14 21:09

Musiikin ja kehon rytmi

Seuraavalla mielikuvaharjoituksella pääset tunnustelemaan musiikin ja oman kehosi rytmien yhtäläisyyksiä ja eroja.

Laita levy soimaan. Seiso keskellä lattiaa ja sulje silmäsi. Kuvittele, että musiikki kuuluu ensiksi etäisesti kaukaa ja sitten lähestyy vähitellen sinua. Musiikki ja sen rytmi tulee koko ajan lähemmäksi ja lopulta tunnet sen ihollasi. Yhtäkkiä rytmi ja musiikki sukeltavat sisääsi. Kehosi toistaa samoja rytmejä, voit jopa kuvitella, että sisälläsi on kaiutin, joka ulottuu haarovälistä rinnoille ja sykkii musiikin rytmin mukana. Anna kehosi löytää oma tapansa sykkiä musiikin sykkeen mukana ja vahvista kehosi liikettä. Nyt voit avata silmäsi ja lähteä liikkumaan.

Kun tämä sujuu hyvin yksin kotona suljettujen verhojen ja ovien takana, seuraavaksi voi tehdä saman harjoitteen silmät koko ajan auki pitäen. Lopuksi kun rohkeutta ja kokemusta on kertynyt riittävästi, on aika ottaa sama idea käyttöön lavoilla ja harjoituksissa lattarikappaleiden soidessa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]