Tangon hurmaa alla sinisen taivaan? (huomaa kysymysmerkki) [Tanssipaikat] (Kristoffer 2008-02-23 12:06)
Kristoffer: Mutta… missä oli tangon taika, sen lumo ja kauneus? Missä oli tangon intohimo, sen suru ja lihallisuus?
Aurinkoisella hiekkapihalla, kuumana kesäpäivänä. Tyttönen vasta, jalassa
kiinantossut. Ei muuta musiikkia kuin tuuli hiuksissa, ei muuta viejää kuin
valon ja varjon leikki päivettyneillä käsivarsilla. Rajaton tila käytössä ja
rajattoman suurelta tuntuva tunne pienessä sielussa. Ei muuta paikkaa tai
tapaa suonissa kiivaana pulppuavan kaipauksen purkamiseksi. Ei tarvettakaan.
Sydämessä polte, joka tunnista toiseen saa tossut kiitämään hiekalla,
tytön pyörähtelemään, hypähtelemään. Kuin lentoonlähtö olisi ainoastaan ajan
kysymys, kuin painovoima vain muita varten. Kädet kurottavat kohti taivasta,
kasvot kääntyvät aurinkoon. Silmät suljettuina, sisäänpäin kääntynyt hymy
huulilla, kuin tyttö näkisi tai kuulisi jotain salaista ja lumottua
-sellaista, joka on vain hänen silmilleen ja korvilleen. Ei mitään, mihin
ei voisi yltää. Ei mitään, mitä ei voisi saavuttaa.
Mutta tytöt kasvavat, pihat nurmettuvat ja normit tiukentuvat. Aika
yksinkertaisesti mutkistaa asioita; murentaa uskoa rajattomiin
mahdollisuuksiin ja samalla saa tahtomaan yhä enemmän ja enemmän. Kuin
kiusallaan. Kuume nousee, mutta vanhat lääkkeet menettävät tehoaan. Tuuli ja
aurinko eivät enää riitäkään. Eikä itseluottamus, yksin pihoilla ja
puistoissa tanssimiseen. Hiekka vaihtuu parkettiin ja tuuli tangoon. Valot
ja varjot hakevat muotoaan toiseksi ihmiseksi. Ja vaikka jokaiselle
alustalle löytyy lopulta sopiva kenkä ja vaikka hyvää musiikkia tehdään
tälläkin hetkellä jossain lisää, jotain puuttuu. Puuttuu, puuttuu. Pysyy
aina vain poissa -kuin ei olisi olemassakaan. Viejä, valon ja varjon
muovaama ei tule lihaksi, uneksi vain. Humisee tuulessa, leikkii
hiuksissani, eikä anna unohtaa.
Katson toisten tanssia, enkä voi estää itseäni hymyilemästä. Sama taianomainen tunne kuin silloin siellä hiekkapihalla. Yksinäinen kaipuun kyynel vierähtää huomaamatta poskelle, kuin tämän poltteen voisi sammuttaa yhdellä pisaralla. Miten loputtoman vaikeaa onkaan löytää tästä maailmasta toinen ihminen, joka kuulee tuulen niin kuin minä sen kuulen!