[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Keskustelupalstan uudistuksesta [Palvelin] (Pete P. 2007-08-13 23:21)


Keskustelupalstan uudistuksesta

Pete P.
2007-08-13 23:21

Nyt se sitten tapahtui mitä on odoteltu jo pidemmän aikaa - keskustelupalstan moderointiuudistus. Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt miten Matti voi jaksaa yksin moderoida tätä keskustelupalstaa. En voi millään käsittää, miten kukaan voi löytää aikaa ja viitseliäisyyttä toimia moderaattorina 365 päivää vuodessa, käytännössä koko valveillaoloaikansa. Tehtävä on paitsi aivan ylivoimainen yhdelle ihmiselle, se myös herättää monissa närkästystä siitä, voiko yksi ihminen olla tasapuolinen kaikkia kirjoittajia kohtaan. Käytännössä siis tarkoitan epäilyjä siitä, että Matti olisi tiettyjä kirjoittajia kohtaan moderoinnin suhteen liiankin tiukka. Silloin kun moderointi on vain yhden ihmisen hallussa, on tuo epäilys lähes väistämätön. Pitkään ajattelin, että joku päivä Matti ilmoittaa, että nyt "nyt on perustettu tanssinetin moderointitiimi". Mietin jopa että keitähän henkilöitä siihen valittaisiin jne. Ideana ei toki sekään olisi huono, mutta siinä taas heräisi varmasti joillain epäilys, että Matti on valinnut tiimiinsä vain omia "suosikkejaan" ja ne jotka kokevat tulleensa sorsituksi kokisivat olevansa edelleen sorsittuja.

Mutta mitä keksiikään Matti!

Nyt pitäisi kirjoittaa lista superlatiiveja, mutta laitetaan nyt yksinkertaisesti, että mielestäni tämä moderointivastuun jakaminen kaikille lukijoille on kerrassaan nerokas! Tai oikeastaan se tapa millä tuo moderointi nyt toteutetaan. Jokainen jolla on siis viitseliäisyyttä, voi omalla panoksellaan toimia "moderaattorina". Mikään pakkohan tässä ei ole arvioida kenenkään kirjoituksia. Jos haluaa vain lukea ja kirjoittaa, niin tuon uuden arviointi-napikkeen voi unohtaa täysin. Moderaattoreita ovat ne joilla siihen on viitseliäisyyttä. Esim. itsestäni tiedän, etten varmasti ala arvioimaan kaikkia lukemiani kirjoituksia. Minulla ei vain riitä viitseliäisyys siihen. Jos joitain kirjoituksia joskus arvioin, ovat ne sitten todennäköisesti mielestäni todellisia helmiä tai sitten täyttä roskaa tai muuta palstahäiriköintiä/-provosointia.

Pääosin siis aion jatkaa kuten tähänkin asti - lukea mielenkiintoisia kirjoituksia ja joskus kun sille päälle satun, niin innostun osallistumaan keskusteluun itsekin. En aio miettiä hetkeäkään mihin osastoon kirjoitukseni arvioidaan. Jos kirjoitan musiikista jotain "synkooppista" tai tanssista mielestäni jotain tärkeää, toivon tietysti ettei sitä nyt ihan roskaksi tai akanaksi arvioitaisi, mutta jos osallistun johonkin kepeään keskusteluun puolihumoristisilla heitoilla, niin mielestäni sellaiset kuuluukin akanaosastoon. Ja tuo akanaosastohan on rekisteröityneiden käyttäjien luettavissa siellä jyvien, rusinoiden ja helmien ja muiden "parempien" kirjoitusten mukana, ihan kuin ennenkin. Ainoastaan roskaosasto siis suodattuu pois näkyvistä, aivan kuten ennenkin. Ennenhän Matti poisti yksin ne asiattomat viestit - nyt sen tekee kaikki lukijat, joilla viitseliäisyyttä riittää.

Asiat mitä tästä uudistuksesta voi halutessaan nähdä negatiivisena:

-Moderointi on vain muutamien innokkaimpien kirjoittajien vastuulla. Roskaosaston kohdalla sillä ei liene merkitystä. En usko että suoranaista roskaa on tälle palstalle koskaan suuressa määrin tullut muutenkaan. Ja joka tapauksessa se roskaksi joutuminen on demokraattisemman päätöksen takana kuin aiemmin. Rusina-/helmiosaston kohdalla sillä ketkä innokkaimmin ovat viestejä arvioimassa, voi olla jonkin verran vaikutusta siihen, millaisia tekstejä sinne "pääsee", mutta onko silläkään loppujen lopuksi suurta merkitystä?
-Jotkut selvästikin kokevat joutuvansa jonkinlaisen "arvioinnin" kohteeksi kirjoittaessaan. Tuo on kuitenkin minusta aika pieni hinta siitä että palstalla on toimiva ja suht demokraattinen moderointi. Toki, jos tämä uudistus ajaa arempia, mutta hyviä/hauskoja/mielenkiintoisia tai muuten keskustelua herättäviä kirjoittajia pois, niin hinta voi olla kovempikin.
-Rekisteröitymättömät käyttäjät, satunnaiset kävijät, voivat entistä vahvemmin kokea ("sisä)piiri pieni pyörii" -tunteen, kun eivät pääse lukemaan kaikkia tekstejä. Minusta tuo ongelma on ainakin periaatteessa kyllä todella mitätön, sillä satunnaisilta kävijöiltähän jää näkemättä vain akanat, käytännössä pulinaosasto. Ja onko tuo nyt niin iso vaiva rekisteröityä, jos haluaa nähdä ne akanatkin siellä muiden kirjoitusten joukossa? Joutuuhan nykyään rekisteröitymään monille muillekin keskustelupalstoille.

Oma veikkaukseni muuten on, että sinä päivänä kun kaikkia kirjoituksia, käytännössä siis akanoiksi luokiteltuja, ei enää pääse lukemaan muut kuin rekisteröityneet, niin viimeistään silloin tanssinettiin rekisteröityneiden määrä tulee reilusti nousemaan. Olen varma, että tanssinettiä on vuosia lukenut paljon ihmisiä jotka eivät ole rekisteröityneet, mutta ovat seuranneet näitä keskusteluja vähintään yhtä aktiivisesti kuin aktiiviset kirjoittajatkin. Nämä tulevat varmasti nyt rekisteröitymään, jotta eivät "missaa mitään hauskoja juttuja". Varaudu siis reiluun kasvuun rekisteröityneiden käyttäjien kohdalla, Matti!

Muutama kysymys aiheesta Matille:
Kun kirjoitan palstalle jotain, niin monenko kirjoittajan täytyy arvioida kirjoitukseni vaikkapa roskaksi, ennenkuin kirjoitus sitten todella poistuu kokonaan roskana? Tai vastaavasti miten monen täytyy arvioida kirjoitukseni akanaksi/jyväksi/rusinaksi/helmeksi, että kirjoitukseni sitten on oikealla luokituksella?

Muutama ehdotus aiheesta Matille
Keskustelupalstalle tuleminen täytyy ehdottomasti olla yksinkertaisempaa. Ei siis erikseen rusina-, helmi- ja muita jyväosastoja, ainakaan niin näkyvästi siinä valittavissa. Yksinkertaisesti vain "Yleinen keskustelu (rekisteröityneille") ja "Yleinen keskustelu (rekistöröitymättömille)". Jos sitten haluaa erikseen lueskella pelkkiä rusinoita tai helmiä, niin ne täytyy olla jossain vähän syrjemmässä eikä olla sekoittamassa niin näkyvästi tavan tallaajaa, että mitähän nuo on. Ei satunnaista kävijää kiinnosta pätkän vertaa mikä luokitus on milläkin kirjoituksella ja se vaan ärsyttää ihmisiä pois, jos on liikaa vaihtoehtoja valittavana, kun haluaisi vaan yksinkertaisesti lukea tanssinetin keskusteluosiota. Keskustelupalstalle tulon täytyy tuntua siis yksinkertaiselta. Ei liikaa vaihtoehtoja. Tai jos vaihtoehtoja on, niin ei niin näkyvästi niitä näkyviin, vaan se yleisin vaihtoehto kunnolla näkyviin oletukseksi ja muut sitten jonnekin vähän syrjempään pois sekoittamasta ihmisten päitä.

Ja loppuun haluan vielä kommentoida, että toivon, ettei kukaan palstalainen tee tästä rusina-/helmiosastoon pääsystä itselleen kunniatehtävää ja mittaa muidenkin ihmisten "hyvyyttä" keskustelijoina sen mukaan, miten monta kirjoitusta on saanut sinne. Sanon suoraan, että jokainen joka tunnistaa itsensä tuosta on tanssinetin keskusteluosion yksi suurimmista uhista tällä hetkellä. Tämä on keskustelupalsta, ei kirjoituskilpailuareena!


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]