Yleistä
Rytmi
Otteet
Askelikko
Hambon harjoittelu
Viitteitä
Hambo on tanssina omaperäinen ja erilainen kuin muut tunnetut lavatanssit. Se on aikaisemmin ollut tunnettu lähinnä kansantanssijoiden keskuudessa, mutta viime vuosina se on alkanut levitä tanssilavoille polkan, jenkan ja masurkan kaltaiseksi perinnetanssiksi.
Hambo on syntynyt Ruotsissa vuoden 1900 tienoilla. Sen juuria on etsitty polskasta ja masurkasta, jotka ovat hambon tapaan kolmijakoisia ja kuuluvat hamboa vanhempaan ruotsalaiseen tanssiperinteeseen. Tutkimuksen perusteella uskotaan kuitenkin, että hambo ei ole syntynyt vähittäisen evoluution vaan äkillisen innovaation kautta. Tanssin nimi tulee Hampurin kaupungista.
Hambomusiikki muistuttaa masurkkaa, ja orkesterit soittavatkin toisinaan masurkan pariksi hambon, vaikka se usein kuulutuksissa ilmoitetaan masurkaksi. Nopeaa hamboa voikin hyvin tanssia masurkan askelin. Masurkkamusiikki sen sijaan sopii huonommin tanssittavaksi hambon askelin.
Rytmi kirjoitetaan 3/4, mutta hambo ei ole valssin tapaan tasaisesti kolmijakoinen. Ensimmäinen isku on erisävyinen kuin toinen ja kolmas, eli tahdin kolme iskua muodostavat kuvion 1+2 tai "dii daa daa". Ensimmäinen isku on melko vahvasti painottunut. Melodiassa ykkönen kulkee usein vastakkaiseen suuntaan kuin kakkonen ja kolmonen. Neljäsosanuotin iskut hajoavat hyvin usein kahdeksi säveleksi suhteessa 3/16+1/16, ja jälkimmäinen 1/16 on tyypillisesti korkeampi kuin edeltävä 3/16.
Soittajien tempot saattavat vaihdella laajoissa rajoissa, vähän päälle 30 tahdista minuutissa yli 50 tahtiin minuutissa. Tanssin kannalta sopivin tempo on noin 43 tahtia minuutissa. Askelikko on normaalisti kahdeksan tahdin pituinen. Levytetyissä hamboissa tavataan yleisesti poikkeavia säerakenteita, mutta tanssimusiikissa niitä tulisi välttää.
Näytteet ovat MIDI-tiedostoja.
Tanssi alkaa avoimessa otteessa naisen vasen käsi miehen oikeassa, molemmilla kasvot tanssisuuntaan. Neljännellä tahdilla alkava pyörintä tanssitaan hambo-otteessa: miehen oikea käsi naisen vyötäröllä, vasemmalla ote naisen oikean käden olkavarresta, naisen molemmat kädet miehen olkapäillä. Ote aukeaa uudelleen kahdeksannella tahdilla, minkä jälkeen askelikko alkaa alusta.
| Tahti | Isku | Miehen askel | Naisen askel | Käännös |
|---|---|---|---|---|
| 1 | 1 | Lyhyt askel vasemmalla jalalla sivulle parista poispäin, samalla oikea jalka heilahtaa vasemman yli | Lyhyt askel oikealla jalalla sivulle parista poispäin, samalla vasen jalka heilahtaa oikean yli | Voidaan tanssia vierekkäin tai vastakkain tai jotain siltä väliltä |
| 2 | ||||
| 3 | ||||
| 2 | 1 | Lyhyt askel oikealla sivulle ja vähän eteenpäin, samalla vasen jalka heilahtaa oikean yli | Lyhyt askel vasemmalla sivulle ja vähän eteenpäin, samalla oikea jalka heilahtaa vasemman yli | |
| 2 | ||||
| 3 | ||||
| 3 | 1 | Askel vasemmalla eteenpäin | Askel oikealla eteenpäin | |
| 2 | Askel oikealla eteenpäin | Askel vasemmalla eteenpäin | ||
| 3 | Askel vasemmalla eteenpäin | Askel oikealla eteenpäin | ||
| 4 | 1 | Lyhyt askel oikealla eteenpäin | Lyhyt askel vasemmalla eteenpäin | Ensimmäisellä askeleella vastakkain, sen jälkeen hambo-otteessa 5/8 kierrosta myötäpäivään |
| 2 | Askel vasemmalla tanssisuuntaan kääntyen myötäpäivään | Oikea jalka vasemman viereen ilman painoa kääntyen myötäpäivään | ||
| 3 | Oikea jalka vasemman viereen ilman painoa, kasvot vinosti tanssisuuntaan | Lyhyt askel oikealla jalalla paria kohti, selkä vinosti tanssisuuntaan | ||
| 5 | 1 | Lyhyt askel oikealla eteenpäin kääntyen myötäpäivään | Askel vasemmalla taaksepäin (tanssisuunnassa eteenpäin) kääntyen myötäpäivään | 1 kierros myötäpäivään |
| 2 | Pitkä askel vasemmalla tanssisuuntaan kääntyen myötäpäivään | Oikea jalka vasemman viereen ilman painoa kääntyen myötäpäivään | ||
| 3 | Oikea jalka vasemman viereen ilman painoa, kasvot vinosti tanssisuuntaan | Lyhyt askel oikealla jalalla tanssisuuntaan, selkä vinosti tanssisuuntaan | ||
| 6 | 1 | Kuten tahti 5 | Kuten tahti 5 | 1 kierros myötäpäivään |
| 2 | ||||
| 3 | ||||
| 7 | 1 | Kuten tahti 5 | Kuten tahti 5 | 1 kierros myötäpäivään |
| 2 | ||||
| 3 | ||||
| 8 | 1 | Askel oikealla eteenpäin | Askel vasemmalla eteenpäin | Käännytään kasvot tanssisuuntaan, nainen kääntyy noin 5/8 kierrosta myötäpäivään, mies noin 1/8 kierrosta |
| 2 | Askel vasemmalla eteenpäin | Askel oikealla eteenpäin | ||
| 3 | Oikea jalka vasemman viereen | Vasen jalka oikean viereen |
| Isku | Miehen askel | Naisen askel |
|---|---|---|
| 1 | Askel oikealla eteenpäin | Askel vasemmalla eteenpäin |
| 2 | Askel vasemmalla eteenpäin | Oikea jalka vasemman viereen ilman painoa |
| 3 | Oikea jalka vasemman viereen ilman painoa | Askel oikealla eteenpäin |
| Kappale | Esittäjä | Kokoelma | Tempo | Säännöllinen |
|---|---|---|---|---|
| Mollhambo | Halsbrytarna | Hoppsan | 40 | X |
| Hambo på Logen | Halsbrytarna | Hoppsan | 44 | X |
| Sprängar Lundgren's Hambo (Ludgo-Pelle) | Jon Akes | En Riktig Gammeldans Vol 5 | X | |
| Onntolva (Broby-Pelle) | Magde Burgarna | En Riktig Gammeldans Vol 5 | X | |
| Kotiseutu Pohjolassa (Horgalåten från Hanebo) | Kai Hyttinen, Esko Rahkonen | Julkaistu yli 20 levyllä | X | |
| Hambo | Brages Spelmanslag | Vind i segeln - Tuulta purjeisiin | ||
| Ljungheda minnen-hambo | Brages Spelmanslag | Dansa Kajsa | ||
| En hambo på bryggan | Brages Spelmanslag | Dansa Kajsa | ||
| Rutiån - hambo | Halsbrytarna | Kylällä tanssitaan | ||
| Birgits hambo | Sibbo spelmanslag | Kylällä tanssitaan | ||
| Hambo -89 | Harpolekarna | Kylällä tanssitaan | ||
| Hambo Animato | Tarkkanen Jussi | Ameriikan polkka | ||
| Hamboa Käpylässä | Tarkkanen Jussi | Viipurista itään | ||
| Hambo Från Sickelsjö | Närpes Spelmansgille | Grannlåtar | ||
| Hambo Från Tenala | Dannberg Erik - Nyberg Kalle | Myrtenkronan | ||
| Hambo Vid Fäbodan | Niekku | Niekku 2 | ||
| Hambo Vigulanta | Vörå Spelmansklubb | Vörå Spelmansklubb 1981 | ||
| Hambo Von Dunkers | Talkoopelimannit | Suvituulia |